sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Kultsua vietiin Ressujen toimesta

Ressujen tuli pelata alunperin nyt 30.3 sunnuntaina Vitosesta Neloseen noussutta Kulennoisten Palloa vastaan, mutta heidän peruttua tulonsa saatiinkiin vastustajaksi monena vuonna kolmosen kärkikamppailuissa mukana ollut Kultsu Joutsenosta. Pepo oli liikkeellä lähes parhaalla miehistöllään ja vaihtomiehiäkin oli mukana, kun taas Kultsun vaihtopenkki oli tyhjähkö.

Ottelu alkoi selkeästi Pepon hallinnassa ja Kultsu ei päässyt peliin mukaan. Pepo piti palloa, mutta varsinaisia vaarallisia maalipaikkoja ei ollut. Muutamia laukauksia nähtiin mm. Martin M'Bengin toimesta, mutta ne suuntautuivat parkkipaikalle. Ottelun avausmaali nähtiin noin 35 minuutin kohdalla, kun Pepon puolustuksesta pallo pelattiin keskelle, jossa edari-apu Pertsa jatkoi pallon eteenpäin Martinille, joka purjehti läpi ja hassutti maalivahdin ja tökkäsi pallon kärkkärillä maaliin. Kultsun ensimmäisen puoliajan tilanteet jäivät muutamaan laukaukseen, jotka suuntautuivat ohi.

Puoliajalla Kultsu teki pelipaikkamuutoksia ja pääsi hyvin mukaan peliin toiselle puoliajalle. Kultsu sai muutamia hyviä keskityspaikkoja laidoilta, mutta jatkot keskeltä menivät ohi Jarkko Sepän vartioiman maalin. Pepo sen sijaan sai muutamia hyviä läpijuoksuja laidoilta ja paras paikka oli jälleen Martinilla, mutta tällä kertaa tökkäys meni hiuksenhienosti ohi takatolpan.

Pepon toinen maali nähtiin, kun Martin otti pitkän pallon haltuun ja laittoi keskelle Pertsalle juoksupallon ja Pertsa nosti pallon tyylikkäästi vastaantulleen maalivahdin yli, 2-0. Tästä ei mennyt kuin minuutti, ja Kultsun päässä soi jälleen verkko, T-P laittoi Pertsalle pitkän pallon ja jälleen Pertsa nosti pallon maalivahdin yli, 3-0. Eikä Pertsan ilotulitus vielä tähän loppunut, Sepi avasi pallon nopeasti vasempaan laitaan Toni Tiaiselle, joka jatkoi pallon heti Pertsalle, joka purjehti läpi ja pallo oli jälleen verkossa, 4-0. Tässä vaiheessa yleisö tarjoili jo Pertsalle hattuja, mutta ei se vielä siihen jäänyt sillä Pertsa laittoi pallon maaliin vielä kerran, ryöstettyään pallon Kultsun pakilta, 5-0.

Pepolta peli oli selkeästi kauden parasta ja tästä on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin. Ainoa jobinposti Pepolle pelistä tuli toppari Mukalan toisella puoliajalla saama tärähdys päähän ja siitä aiheutuneet muistikatkokset, Joni otettiinkin vaihtoon ja laitettiin tutkimuksiin, ilmeisesti ei mistään vakavasta kuitenkaan kyse.

Ressujen seuraava koitos on Suomen Cupin toinen kierros 13.04., jolloin vastaan tulee joko RiPa Ristiinasta tai FC Peltirumpu Kouvolasta.

Pepo avaus:
----------------Seppä---------------------
Toivonen---Mukala--Lapatto--Hietamies
------Nousiainen------Suomalainen-------
Rama--------M'Beng------------Kareinen
--------------Tiainen---------------------

Vaihdossa: Pertsa, Punkkinen, Richie, Leinonen, Nieminen, Huhtiniemi, Piiparinen, Räty

Ei kommentteja: